10. joulukuuta 2013

Jouluisaa kahvittelua

Hei, moi, hello, hej! Musta ei ookaan kuulunu hetkeen. En vaan kerta kaikkiaan oo saanu aikaseks kirjottaa mitään. Saamaton paskakasa, joo tiedän... Mutta nyt mä istahdin alas ja päätin että olis aktivoitumisen paikka. Tässä 1,5 kuukauden hiljaisuuden aikana on tapahtunu yhtä jos toista, tosin ei mitään maailmaa mullistavaa. Myös pientä masennuksen tapaista oon potenu viime aikoina ja sen selättäminen on työn alla.


Nyt vuoden vaihteessa tulee täyteen 2 vuotta, kun oon asunu täällä Tikkurilassa yksiössäni. En oo pitäny minkäänlaisia tupareita, joten näin joulun lähestyessä kauppojenkin ollessa pullollaan kaikkia herkkuja, kutsuin mun koko perheen illanviettoon/glögille/kahville. Vedinkin sitten tarjoilut määrällisesti aivan yli, nimittäin illalta jäi vaikka mitä herkkuja. Niitä sitten oon tässä hiljalleen syönyt pois.










Oonpa muuten alkanu juomaan KAHVIA! Aiemmin join vaan pelkkiä "pikakahveja", mut yllättäen jäin koukkuun ihan kunnon suodatinkahviin. Ensin oli tarkotus ostaa säästeliäästi ihan joku halpis kahvinkeitin, mutta olishan se pitänyt arvata että mä lopulta päädyn kalleimpaan kahvinkeittimeen eli hopeiseen Moccamasteriin... Mun on vaikee sanoa keittääkö se oikeasti parempaa kahvia kuin muut keittimet, mut se on ainakin varmaa että se on ihan hiton tyylikäs vehje! Kiva saada vähän klassista särmää muuten moderniin kämppään. Joka ikinen aamu on tullu keitettyä kahvit ja ainakin ensimmäiset 2 viikkoa se on saanu mut nousemaan PALJON innokkaammin sängystä. Vielä kun sais jonkun ajastimen että vois herätä vastakeitetyn kahvin tuoksuun... Toisaalta se prosessi joka tohon kahvinkeittämiseen kuuluu on ihan kiva rutiini aamuisin.

Ah mä oon niiiin innoissani joulusta! Luntakin on jo maassa ja niinpä mulla soi joulumusiikkia kaiuttimista just nytkin. Yritän saada jossain välissä napattua talvisia kuvia seuraavaan postaukseen, vaikkakin epäilen onnistumistani. Aamuisin töihin mennessä on pimeetä ja töistä lähtiessä on pimeetä, ja kesken työpäivän on vähän paha lähteä kuvailemaan...

Joulu lähestyy HYPEHYPEHYPE!

Kuvailusta puheen ollen, yritän kovasti vielä tässä joulukuun aikana kuvata ihka ensimmäisen videopostauksen. Oon uhkaillu tekeväni sen jo alkusyksystä lähtien, joten aion pitää sanani. Tripodin noudin kaupasta jokin aika sitten ja postissa on tulossa led-valaisin, jotta ei tarvi ihan kellertävässä valossa kuvailla. Tuolla ulkomaailman pimeydessäkin saa sen avulla aika siistejä kuvia. Onpahan laitepuoli kunnossa sitten. Harjoitusvideoita oon tehny ja editoinu niitä loppuun saakkakin, joten sekin puoli on täysin hallussa! Mun kameraujous on vaan jotain ihan käsittämätöntä, mut kyllä se tästä.


-V

P.S. Mun kävijälaskuri kävi vähän kuumana, syyks paljastu se että mun "Sinkkuilua"-postaus oli jaettu demi.fi:ssä ja kuulemma myös muutaman ihmisen Facebookissa :D En voinu olla muutaku hämmentyny... Mut aika coolio! :)

Ei kommentteja: