Back in the gym!

Mun on kerta kaikkiaan pakko tulla hehkuttamaan nyt kun toi Tikkurilan uusi Finnbodyn kuntokeskus avattiin!

Siitä on melkeinpä vuosi kun kävin viimeks salilla. Tässä tän vuoden aikana oon tehny vaan kotitreeniä, vaihtelevalla aktiivisuudella. Ja voi pojat miten hyvältä tuntuu olla taas salilla vääntämässä. Meininki on ihan eri kun käytössä on monenlaista laitetta ja vempainta, verrattuna siihen että kotona mulla on vaan pelkkä yksi 15kg käsipaino ja lattia vatsalihasliikkeitä ja punnerruksia varten. Lisäks sen käsipainon kumiset painot haisee kuin rutto, joten se pitää lukita nopeesti takas omaan salkkuunsa. Nimittäin jos sen jättää lojumaan, niin koko kämppä dunkkaa aika kiitettävästi hetken päästä. Perus markettipaino.

Toi Finnbodyn uusi Tikkurilan keskus aukesi tosiaan vasta viime sunnuntaina, ymmärtääkseni 3 kuukautta myöhässä. Ainakin sen verran oon itse saanu odotella sen avajaisia. Kerkeshän siinä ärsyyntymään kun ei saanu edes mitään kunnollista infoa että aukeaako se viikon vaiko puolen vuoden päästä. Lopulta se nyt sitten aukes ja viivästymisen syyks paljastettiin kilpailevan kuntokeskusyrityksen keplottelu. Yritys jääköön nyt suoranaisesti nimeämättä (ettei mua tulla mukiloimaan kadulla, you never know... :D), mutta kyseessä on Suomen nimekkäin/tunnetuin kuntokeskusyritys. Kyseinen kilpailija oli tehny syksyn aikana KOLMESTI perättömän ilmoituksen mm. Rakennusvalvontaan, jotta keskuksen pystyyn saaminen estyisi. Aika hiton härskiä. En tiedä onko tää tieto sallittu levitettäväksi, mutta mun mielestä ihmisten kuuluu tietää miten paskamaista toimintaa jotkut voikaan harrastaa. Tämmösestä kapuloiden rattaisiin laittamisesta voi jokainen tehdä omat johtopäätöksensä...

Fiilikset salista

Itse sali ei ole mikään hienoin mahdollinen, mutta kelpaa mulle varsin hyvin. Tilat oli aikaisemmin jonkun autoliikkeen käytössä. Tiloissa on vieläkin pientä rakentelun meininkiä nähtävissä, mutta itse sali on jo täysin käytössä ja välineiden puolesta sieltä löytyy mulle kaikki tarvittava. Laitteet on nykyaikaisia ja keskuksessa on yleisesti kiva ilmapiiri. Oon ehtiny käymään siellä nyt vasta 5 kertaa ja lähestulkoon yksin siellä saa olla, ainakin jos menee viimeisen tunnin ajaksi. Se rauha oli jotain niin mahtavaa. Ah. Tää on täsmälleen se syy minkä takia mä otin jäsenyyden. Toki perustajajäsen-alennus oli kans plussaa, mutta se että esitteissä tuotiin isosti esiin kuntokeskuksen koko (2000m2), herätti kyllä mun mielenkiintoni. Itse sali taitaa olla 700m2 kokoinen.

Kävin vuosi sitten parin kuukauden ajan Vantaan Liikuntakeskuksessa ja siellä sali oli niin pieni että mua ahdisti ihan helvetisti. Lisäks siellä joutu aina odottelemaan vuoroa jokaiseen laitteeseen. Tuntui että koko Tikkurila kävi siellä :D Olihan se sali hieno mustine kokolattiapehmusteineen (toivoisin myös Finnbodyn salille), mutta se pienen tilan ja ihmispaljouden luoma ahdistus oli mulle liikaa. Sen takia mun salilla käyminen loppui kokonaan ja siirryin puuduttavaan kotitreeniin. Nyt jälkeenpäin on pakko ihmetellä, että miten oon jaksanu vuoden ajan tehdä päivästä toiseen täsmälleen samoja liikkeitä mun yhden haisevan käsipainon kanssa.

Aihetta hymyyn

Ja mä oon niin iloinen, kun hetki sitten kuulin kavereilta, hihattomaan paitaani pukeutuneena, saaneeni lisää lihasmassaa. Luonnollisesti sitä kehitystä ei itse huomaa, kun oman peilikuvan näkee kuitenkin joka päivä. Eihän sitä hidasta muutosta huomaa. Onneks olin kuitenkin ottanu ennen bodailun aloittamista kuvan itestäni. Mä oon ollu niin laiha ja luinen. Todellinen pakkasen raiskaama pulkannaru. Siitä kuvasta voi nähdä mun naamaltani synkkyyden ja pahan olon. Se tuo mulle niin paljon motivaatiota ja hyvää mieltä kun katson sitä kuvaa ja vertaan nykyhetkeen. Ihan mieletöntä.

Tuolla uudella salilla pyöri toinen nuori jätkä joka oli pitkä ja todella, siis todella hoikka. Katsoin sitä hetken ja sen jälkeen itseäni peilin kautta. Siinä vaiheessa koin todellisen heräämisen. Toisin kuin luulin, tuloksia on oikeesti tullu ja väkertäminen ei oo todellakaan menny hukkaan. Mä en oo enää luinen, eikä se tuuli puske mua kumoon niinkuin ennen. Siinä yli vuoden takaisessa kuvassa mun paino oli 57 kg. Kyllä, 57 kiloinen mies. Saman vuoden aikana mun paino kerkes käymään 55 kg paikkeilla syvän masennuksen ansiosta. Söin aina todella vähän, jos ollenkaan. Mä en vaan saanu ruokaa alas mun kurkustani. Nyt kun astun puntarille, viisari näyttää 73 kg. Voi pojat. Mä vihasin omaa peilikuvaani ennen, mutta en enää.

Mun todellinen saliurani alkaa tästä! Mun on vaikea pidätellä itteäni menemästä salille joka ikinen päivä. Käyn nimittäin vain joka toinen päivä. Lepopäiviä on vaan pakko pitää.

Lisäravinteita, yeah buddy!

Hain just postista laatikollisen Goodlife proteiinipatukoita (15 kpl, Caramel Coco) ja uuden säkin proteiinia (Mutant Whey, suklaa), jotka tilasin Fitnesstukusta. Tää Mutant Whey on nannaa! Niin pirtelömäistä. Ihan varmasti parhaimman makuista proteiinia mitä löytyy, vaikken ookaan testannu kuin kahta muuta (Star Nutrition Whey80 vanilja ja Cookies&Cream). Vanilja oli ihan _järkyttävää_, mutta Cookies&Cream oli tosi hyvää! Vaniljan annoin pois kaverille kun en saanu sitä ite kurkusta alas edes nenästä kiinni pitäen :D Muut kuvassa olevat kamat multa löytyi jo ennestään.

Oon nyt myös opetellu syömään maitorahkaa. Nää ensimmäiset syömiskerrat on ollu pientä kakomisen pidättelyä, mutta ehkä tästä oppii tykkäämään. Oon kokeillu maustaa Valion mansikkakeitolla, vaniljajogurtilla, mansikka-Funlight mehutiivisteellä, ja Mutant Wheyllä. Näistä mikään ei ihan täysin hivele mun makuhermojani, joten mä jatkan hyvän reseptin metsästystä. Rahka on kuitenkin niin helppo ja nopea proteiinipitoinen välipala. Ja ennen kaikkea halpa. Mun pitänee siis siedättää itteäni :D

-V

Jouluisaa kahvittelua

Hei, moi, hello, hej! Musta ei ookaan kuulunu hetkeen. En vaan kerta kaikkiaan oo saanu aikaseks kirjottaa mitään. Saamaton paskakasa, joo tiedän... Mutta nyt mä istahdin alas ja päätin että olis aktivoitumisen paikka. Tässä 1,5 kuukauden hiljaisuuden aikana on tapahtunu yhtä jos toista, tosin ei mitään maailmaa mullistavaa. Myös pientä masennuksen tapaista oon potenu viime aikoina ja sen selättäminen on työn alla.

Nyt vuoden vaihteessa tulee täyteen 2 vuotta, kun oon asunu täällä Tikkurilassa yksiössäni. En oo pitäny minkäänlaisia tupareita, joten näin joulun lähestyessä kauppojenkin ollessa pullollaan kaikkia herkkuja, kutsuin mun koko perheen illanviettoon/glögille/kahville. Vedinkin sitten tarjoilut määrällisesti aivan yli, nimittäin illalta jäi vaikka mitä herkkuja. Niitä sitten oon tässä hiljalleen syönyt pois.

Oonpa muuten alkanu juomaan KAHVIA! Aiemmin join vaan pelkkiä "pikakahveja", mut yllättäen jäin koukkuun ihan kunnon suodatinkahviin. Ensin oli tarkotus ostaa säästeliäästi ihan joku halpis kahvinkeitin, mutta olishan se pitänyt arvata että mä lopulta päädyn kalleimpaan kahvinkeittimeen eli hopeiseen Moccamasteriin... Mun on vaikee sanoa keittääkö se oikeasti parempaa kahvia kuin muut keittimet, mut se on ainakin varmaa että se on ihan hiton tyylikäs vehje! Kiva saada vähän klassista särmää muuten moderniin kämppään. Joka ikinen aamu on tullu keitettyä kahvit ja ainakin ensimmäiset 2 viikkoa se on saanu mut nousemaan PALJON innokkaammin sängystä. Vielä kun sais jonkun ajastimen että vois herätä vastakeitetyn kahvin tuoksuun... Toisaalta se prosessi joka tohon kahvinkeittämiseen kuuluu on ihan kiva rutiini aamuisin.

Ah mä oon niiiin innoissani joulusta! Luntakin on jo maassa ja niinpä mulla soi joulumusiikkia kaiuttimista just nytkin. Yritän saada jossain välissä napattua talvisia kuvia seuraavaan postaukseen, vaikkakin epäilen onnistumistani. Aamuisin töihin mennessä on pimeetä ja töistä lähtiessä on pimeetä, ja kesken työpäivän on vähän paha lähteä kuvailemaan...

Joulu lähestyy HYPEHYPEHYPE!

Kuvailusta puheen ollen, yritän kovasti vielä tässä joulukuun aikana kuvata ihka ensimmäisen videopostauksen. Oon uhkaillu tekeväni sen jo alkusyksystä lähtien, joten aion pitää sanani. Tripodin noudin kaupasta jokin aika sitten ja postissa on tulossa led-valaisin, jotta ei tarvi ihan kellertävässä valossa kuvailla. Tuolla ulkomaailman pimeydessäkin saa sen avulla aika siistejä kuvia. Onpahan laitepuoli kunnossa sitten. Harjoitusvideoita oon tehny ja editoinu niitä loppuun saakkakin, joten sekin puoli on täysin hallussa! Mun kameraujous on vaan jotain ihan käsittämätöntä, mut kyllä se tästä.


-V

P.S. Mun kävijälaskuri kävi vähän kuumana, syyks paljastu se että mun "Sinkkuilua"-postaus oli jaettu demi.fi:ssä ja kuulemma myös muutaman ihmisen Facebookissa :D En voinu olla muutaku hämmentyny... Mut aika coolio! :)

We could be up in the clouds

Käytiin Joannan kanssa Helsinki-Vantaan lentokentän kupeessa sijaitsevalla kalliolla. Oli upee ilta ja aurinko oli just laskemassa horisonttiin. Lentokoneista lähtevä melu oli korvia huumaavaa.

P.S. Kyseiselle kalliolle on muuten vapaa pääsy ja kallion kupeesta löytyy helposti maksuton paikka autolle. Netissä nimittäin liikkuu sellaista infoa että kalliolle pääsy olisi kielletty tai estetty aidalla. Tää tieto EI pidä paikkaansa. Pääsy oli täysin vapaa. Kallio on ilmeisesti nimeltään Lemminkäisenkallio. Kalliolta näkee täydellisesti lentokentän laskeutumisradan ja lentokoneet laskeutuvat arviolta 200 metriä pään yläpuolelta. Suosittelen käymään paikan päällä jonakin nättinä iltana! Ainakin sunnuntai-iltana lentokoneita laskeutu ihan jatkuvasti. Perfect!

-V

Valoisaa karnevaalia

Jälleen kerran oli Linnanmäen valokarnevaalien aika ja seuraks tuli Joanna (http://shakalakakala.blogspot.fi/). Taas oli fiilikset aika katossa, koska mä oon ihan intona aina kaikenlaisesta fiilistelystä ja erityisesti pimeys ja tunnelmavalaistus on ehkä sellanen best ever juttu mulle. Tähän vielä yhdistettynä paras seura, niin voiko parempaa olla.

Esiintyjänä oli Pariisin Kevät, josta me tosin ehdittiin kuulla vaan muutama biisi koska tultiin paikalle 15 minuuttia myöhässä. Eipä ainakaan itteä haitannu kun tuli oltua ihan heidän keikalla parisen viikkoa sitten. Missään laitteissa ei ehditty käymään kun kaikki aika meni kuvaillessa ympäri mestoja. Olis ollu ihan mahtavaa päästä maailmanpyörään, sieltä ois nähny niin hienosti kaiken.

Kaikenkaikkiaan huippu ilta kun tuli matkan varrella törmättyä muutamaan uuteen tuttavuuteenkin :) Muistoks tästä reissusta jäi kuvien lisäks hattaraiset housut ja takki.

-V

Sinkkuilua

Huomautus: Seuraava teksti ei ole suunnattu ketään yksittäistä ihmistä kohtaan. En oo myöskään missään nimessä mikään parisuhde-asiantuntija, vaikka tästä saattaa saada sellaisen käsityksen että kuvittelisin sellainen olevani. Kohta kolmatta vuotta sivusta seuranneena oon vaan tuntenu suurta halua päästä vähän raottamaan sanaista arkkuani tästä aiheesta.

Kävin eräänä iltana kyläilemässä mun vanhempien luona ja ajauduin juttelemaan siellä aika syvällisiä, aiheena parisuhteet ja sinkkuus. On kuulemma tosi harmillista että mä oon ollu sinkkuna näin "pitkään". Nimittäin kolmas vuosi lähenee. Ja mä myönnän, se tuntuu olevan tosi outoa ja harvinaista erityisesti parinkympin iässä. Joitakin tällainen "pitkäaikainen" sinkkuus tuntuu jopa järkyttävän. Kuulemma mä en vain anna kenellekään mahdollisuutta. Mä oon tästä eri mieltä.

Oon aina menny sillä asenteella että hyvää kannattaa odottaa. Mä en yksinkertaisuudessaan halua tehdä mitään totaalista kompromissia vain sen takia etten olis enää yksin. Totta helkkarissa mä lasken ne omat muurini heti kun vastaan tulee joku, jonka kanssa mä voin nähdä rakentavani jotain oikeasti kestävää ja pysyvää. Mitkään "leikkisuhteet" tai kokeilut ei oo mun juttuni. Ne ei johda mihinkään. Omien kokemusteni jälkeen musta on vaan tullu niin hirveen varovainen. En oikein uskalla enää heittäytyä, koska mä pelkään että tulee takkiin ja joudun taas kokemaan henkisesti raastavan pitkän toipumisprosessin ja näkemään peilissä sen totaalisen ihmisraunion. Toisaalta kun kuulee sanottavan, että parisuhteista olis hyvä olla kokemusta, niin onhan siinä toki perää. Jokaisesta parisuhteesta oppii paljon ja niitä opittuja asioita voi sit hyödyntää siinä seuraavassa parisuhteessa. Kakspiippunen juttu. Monet sanoo että on tyhmää ja nuoruuden hukkaan heittämistä pyrkiä asettumaan aloilleen tässä iässä. Ehkä on, ehkä ei. Kyllä mä kuitenkin mieluusti eläisin jo nuoresta saakka hyvässä parisuhteessa onnellisena. Antakaa mun haaveilla.

Millaista on elää sinkkuna? Tuntuu että kovin harvalla on siitä todellista käsitystä
nykypäivänä. Ihmiset ryntää loppuneesta suhteesta suoraan uuteen, antamatta itselleen aikaa toipua edellisestä. Korkeintaan kuukausi ollaan sinkkuna ja taas on uutta suhdetta pystyssä. Osaako kukaan enää elää yksin, omillaan? Useat ihmiset seurustelee vain seurustelun takia. Se rehellisesti sanoen risoo mua.

Sinkkuudessa on paljon hyvää. Ensinnäkin sinkkuna pystyt keskittymään oikeesti itsees ja jahdata omia unelmias esteettömämmin. Sinkkuna sulla on enemmän kontrollia itsestäs ja elämästäs. Sulla on enemmän aikaa tehdä tasan niitä asioita joita oikeesti haluat. Suurin juttu sinkkuudessa on se että sä opit tuntemaan sen todellisen oman itsesi. Toisaalta mä en lähde tietenkään kieltämään tai moralisoimaan kun joku tahtoo olla parisuhteessa. Mä myönnän, on ihanaa että on joku jonka kanssa voi jakaa elämän ilot ja surut. Elämän jakaminen jonkun kanssa on hieno juttu – ja voi olla että se on just elämän pointti.

Ja sit on rakkaus. Onko olemassa ketään joka ei haluais olla rakastunut? Jokainen tietää miten hyvältä se tuntuu. Rakastuneena sulla on hyvä olo. Tunnet olevas todella elossa ja sä oot onnellinen. Rakkaus on jotain parasta huumetta. Siinä syy, miks niin monet pakottaa itsensä rakastumaan. Miks muuten ihmiset hyppäis kumppanista aina vain toiseen? Sehän on puhtaasti rakkauden etsimistä. Mutta kun sitä rakkautta ei voi vaan pakottaa. Se ei yksinkertasesti toimi niin. Joten miks parisuhteita täytyy pakottaa? Mikä idea siinä on, että oot aina vain uudestaan parisuhteissa jotka kestää vain sen puoli vuotta, tai usein lyhyemmänkin ajan? Puolessa vuodessa harvemmin oppii tuntemaan toista kunnolla. Jos ei kykene olemaan parisuhteessa ainakin kokonaisen vuoden ajan, niin kyseisen ihmisen kanssa ei olis mun mielestäni kuulunu olla alun alkaenkaan.

Ihmiset tahtoo olla niin kovasti rakastuneita. Se johtaa kärsimättömyyteen. Kärsimättömyys taas johtaa tähän rakkauden pakottamiseen ja siitä tie vie toivottomiin, huonoihin parisuhteisiin. Siinä aiheuttaa vaan itselleen (ja toiselle osapuolelle) harmia. Eroaminen on harvemmin kivaa. Ehkä itse eroa pahempaa on se outo, jopa kiusallinen, välitila juuri ennen sitä eroamista. Voiko olla mitään pahempaa kuin tajuta parisuhteen olevan toivoton ja vailla tulevaisuutta? Se on ikäänkuin katsoisit kärpäsenä katosta kun parisuhde pirstaloituu ja tiimalasista valuu hiljalleen hiekka. Eron aiheuttaman mielen ja tunteiden vuoristoradan lisäks tajuat että parisuhteeseen käytetty aika on ollu rehellisesti sanoen hukkaan heitettyä, ainakin jos oot heittäytyny siihen täysillä mukaan ja yrittäny saada sen kantamaan ja kestämään. Kun on kerääntyny tarpeeks näitä puolen vuoden parisuhteita, heräät jonain aamuna ja huomaat olevas kolmekymppinen. Kolmekymppinen joka ei oo kokenut vielä yhtäkään pidempää ja aidosti merkityksellistä parisuhdetta.

Parisuhteen ei kuulu olla mikään kahden tukea tarvitsevan ihmisen pelastusvene. Kumppania kuuluis käyttää tällaisena tukipilarina vain silloin kun omat jalat ei oikeesti enää kanna. Jos ihminen on niin heikko ettei selvii arjesta ilman poika-/tyttöystävää, niin silloin olis kasvamisen paikka. On todella riskiä peliä tukeutua toiseen ihmiseen niin vahvalla tavalla, koska silloin eron tullessa edessä on raskaat ajat kun tätä tukipilaria ei enää yllättäen olekaan. Joten, sen sijaan että ryntää juuri eronneena uuteen parisuhteeseen, vois olla hyvä hetki hypätä pois tästä loputtomasta oravanpyörästä, hengähtää hetki, maistella elämää ja kasvaa yksilönä. Kaikilla meillä on tottakai kasvamisen varaa. Ennen kuin voi elää kenenkään muun kanssa, pitäis pystyä elämään myös yksin ja itsenäisesti.

Just my 2 cents. Jos sain sun ajatuspyörät pyörimään siellä ruudun toisella puolella, niin onnistuin siinä mitä tällä postauksella tavoittelinkin. Asioiden miettimistä – en muuta.

Siinäpä sitä kovin katkeran sävytteistä ajatustenpurkua. Aihehan on sellanen josta ihmisillä on kovin erilaisia mielipiteitä, mut tässä oli mun. Tää kerkes olemaan tuolla jemmassa aika pitkään ja nyt vasta päätin julkaista. Ei muuta tällä kertaa!

-V

Pariisin Kevät ja Tavastia

Tuli tosiaan ihan vahingossa huomattua että Pariisin Kevät oli tulossa Tavastialle keikalle (miks ihmeessä ne ei mainostanu tätä edes niiden Facebook-sivulla kuin vasta keikkapäivänä??) ja niinpä tempasin Lauran mukaani. Oli mahti keikka, ei siitä sen enempää pysty sanomaan! En oo ite mikään isoin fani, joten en oikeastaan tiennykään kuin muutaman biisin mitä ne veti :D Tällainen minipostaus tällä kertaa.

-V

Uusi kamera ja häätsembalot

Tää blogin ylläpitäminen ei oo kauheen helppo jobi! Tuntuu koko ajan ettei mulla oo aikaa tehdä postauksia, vaikka todellisuudessa kyse on vaan laiskuudesta. Kirjoitusaiheita on tuolla pään sisällä ihan riittämiin, ja oikeastaan puolivalmiita postauksiakin löytyy tuolta kätköistä, mut en vaan oo tehny niitä loppuun asti jotta oisin voinu julkaista. Tässä vaiheessa täytyy taas todeta et perfektionismi on kirous. Mä en yksinkertasesti osaa julkaista semmosia postauksia jotka tuntuu vähänkään keskeneräsiltä. Damn me.

Ihan ekaks täytyy päästä hehkuttamaan mun uusinta ostosta – Canon 600D. Onko miehet oikeutettuja käyttämään sanaa "rakkauspakkaus"? Ei varmaan, mut mä käytän sitä nyt silti. Because I can. With Canon. What.

Vois sanoa että tää oli suht spontaani ostos. Olin toki haaveillu ensimmäisestä täysin OMASTA kamerasta jo ikuisuuden, mut yks ilta tää haave sai todellisen kipinän ja mua ei voinu enää pysäyttää. Tsekkasin nykyhetken kameratarjontaa ja Gigantista sitten löyty tää 600D ja hintaa sopivat 490€. Mukana tuli tosiaan vain kittilinssi, mut siinä on kuvanvakain joten ihan kiva! Kaikkein makeinta tässä on käänneltävä LCD-näyttö, joskin siitä on enemmän hyötyä videokuvaamisessa kuin valokuvaamisessa. Mielessä kävi että pitäiskö huvikseen kokeilla tehdä videopostausta...

Oon melko keltanokka valokuvaamisessa vielä, mut pystyn silti sanomaan että verrattaessa käytössä olleeseen Canon 1000D:hen ero on kuvanlaadullisesti aika hurja. 1000D kun on tosiaan vuodelta 2008 ja 600D vuodelta 2012. Kehitystä on tapahtunu.

Kahden yön jälkeen vuorossa oli sitten serkun häät, jotka johdatti mut Uuteenkaupunkiin perheen kera. Loistava tilaisuus päästä testailemaan uutta kameraa samantien. Yövyttiin Hotelli Lännentiessä, joka oli todellisuudessa enemmänkin motelli, mut aika makee sellanen.

Muiden pelatessa biljardia, mä päätin lähteä tutkimaan hotellia vähän enemmän. Huomasin ihan syrjässä, pimeässä nurkassa, oven jossa luki "Saunat". Kävin ovesta sisään ja yllätys oli aikamoinen. Sieltä löyty ihan viimesen päälle hienot tilat. En onnistunu nappaamaan näihin kuviin sitä hienoutta oikein ollenkaan, mut oma leukani tipahti lattiaan kun löysin suihku/saunatilan. Sieltä löyty iso poreamme! Harmi ettei se ollu käytössä. Nää tilat oli ihan eri tasoa hotellin muiden tilojen kanssa!

Uudessakaupungissa oli tietysti käytävä seudun parhaassa kahvilassa – Pakkahuoneella. Ei oo ollu eikä tuu koskaan olemaan reissua Uuteenkaupunkiin ilman siellä käymistä. Ainakin ite ajattelen niin, että koko Uusikaupunki pyörii tän kahvilan ympärillä. Tänne satamaan ne ihmiset, toisinsanoen vieraat, seilaa. Koko Uusikaupunki oli muuten _täysin_ kuollu kun saavuttiin paikalle. Perjantai ja kello oli 8 illalla, eikä ketään missään. Kadut tyhjinä ja kaikki oli pysähtyny. Oma tunnelmansa sekin. Aamulla ennen häitä oli tietty pakko käydä siellä uudestaan aamiaisella!

Itse häistä en saanu napattua hirveesti sellasia tänne laitettavia kuvia. Mä luulin kuvanneeni paljon, mut jälkeenpäin kuvia selatessa totuus oli toinen :D Mut hiljalleen ne kuvaustaidot tästä kehittyy :)

p.s. Miten helkkarissa näistä kuvista saa noi kehykset ja varjostukset pois? Nyt joku vois valaista mua!

-V